MUISTOJA FILOSOFIAN MAISTERI VIOLA JALAVASTA vuosilta 1966–1969

Helsingin Raamattukoulu oli opinahjoni kolmen vuoden ajan. Koulu ei ollut mikä tahansa koulu, vaan hyvinkin erikoinen seurakuntien nuorisotyöhön valmistava koulu. Melko pienissä tiloissa kolme vuosikurssia, iltakeskikoulu ja yleinen Raamattukoulu rinta rinnan työskenteli yhtä aikaa. Koulussa oli monenlaisia sääntöjä, joita oppilaiden tuli mukisematta sisäistää ja noudattaa. Kapinointia ei sallittu, koska seurakuntien nuorisotyöhön valmistuvien tuli oppia nöyriksi ja kuuliaisiksi auktoriteeteille.

Opetus alkoi aina klo 13. Klo 17 alkoi iltakeskikoulu ja yleisöluennot klo 19, joihin oppilaatkin usein joutuivat osallistumaan. Päivä jatkui usein klo 21 asti. Mikäli satuit olemaan kiertävässä siivousvuorossa, niin kotiin pääsi lähtemään klo 21 aikoihin. Ja sitten taas seuraavana päivänä sama alusta. Myös lauantait olivat opetusta ja viikonlopun viettoon pääsi myöhään iltapäivällä. Jos ja kun olit vähävaraisesta perheestä, niin aamupäivät täytyi käyttää työssä käyntiin, jotta sai maksettua vuokran, ruoan ja muut opiskelukulut. Koulun emäntä Annikki aina silloin tällöin pyysi salaa keittiöön soppalautaselle. Kiitos hänelle. Nuori opiskelija oli usein väsymyksen äärirajoilla. Yösydännä piti myös selviytyä koulutehtävistä. Ahdistus ja väsymys oli joskus käsin kosketeltavaa. Sitä lisäsi kanslian ovi, jonka takana oli suuri valta oppilaiden tulevaisuudesta.

Kaiken tämän keskellä oli kuitenkin eräs henkilö, opettaja, joka toi olemuksellaan "valoa" ja lämpöä koulun arkeen. Hän oli filosofian maisteri Viola Jalava. Kun hän astui koulutiloihin hymyilevänä, rauhallisena ja tyylikkäänä, tuli tunne, että tästä kaikesta selvitään. Ja niin myös selvittiin.

Sain tutustua Viola Jalavaan ja hänen perheeseensä myös koulutyön ulkopuolella. Viola Jalava asui vanhan äitinsä ja kahden mäyräkoiran kanssa Lähderannassa Espoossa. Viola tarvitsi siivousapua pari, kolme kertaa kuukaudessa. Otin pestin vastaan ja kävin aamupäivisin siivoamassa. Hänellä oli miellyttävä, vaatimattoman tuntuinen äiti, joka siivouksen päätteeksi keitti aina kahvit. Tutustuin myös Violan siskoon psykiatri Vaula Jalavaan, jonka luona myös kävin siivoamassa.

Tuon kolmen opiskeluvuoden aikana Raamattukoulussa selviytymiseni ja jaksamiseni voimavarat tulivat samanhenkisiltä opiskelukavereilta ja Viola Jalavalta. Hän jaksoi kannustaa ja luoda uskoa tulevaan. Kun hänen kanssaan puhui, tuntui, ettei hänellä ole kiire mihinkään, vaikka varmasti usein olikin.

Siitä on kohta tasan 50 vuotta, kun viimeksi näin ja puhuin Viola Jalavan kanssa. Hänen olemuksensa oli kuitenkin niin syvästi piirtynyt mieleeni, että näinä vuosikymmeninä aina silloin tällöin muistin häntä ja mietin onkohan Viola vielä elossa. Kuolinuutinen tuli kaikesta huolimatta yllättäen. Olen muistellut häntä näinä päivinä paljon ja olen kiitollinen että sain olla saattamassa häntä hänen taivasmatkalleen.

Hänen elämänsä ja olemuksensa oli kuin Mirjami Lähteenkorvan runosta Hiljainen rukous: "Sen armon suo osani olla ett tietämättäni teen, minä siunatun askeleen jäljen maan polkuni tummuuteen. Suon tietämättäni hymyn mi vaivatun virkistää, suon tietämättäni sanan mi ihmisen sieluun jää, teen tietämättäni teon mi kestää kuoleman taa..." Sellainen oli opettajamme Viola Jalava minun näkökulmastani katsottuna. Kiitos siitä, että sain tuntea sinut nuo ratkaisevat kolme vuotta ja oppia sinulta ihmisyyden tärkeimmän opin, hyvyyden, vaatimattomuuden ja hienotunteisuuden.

Inger (Inkku) Rönnberg
O
ppilas vuosilta 1966–1969