Sinun suojasi?

LiisaUsvaalaElojuhlat2018”Niin kuin kotka houkuttelee pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, levittää siipensä, ottaa poikasensa ja kantaa niitä siivillään, niin Herrakin johdatti kansaansa.”

Vuosi on pitkä aika. Sen aikana elämässä voi tapahtua paljon, niin hyvää kuin pahaa. Se on aina aivan kuin hyppy tuntemattomaan. Sitä on kuin kotkan poika, jonka on vain uskaltauduttava pois turvallisesta pesästä. Eikä tiedä, kantavatko siivet.

On tärkeä kaiken elämän keskellä muistaa, että emme ole yksin, niin kuin kotkaemo seuraa poikasensa selviytymistä, Jeesus on kanssamme joka hetki, onhan hän sanonut: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”

Jeesus kantaa, kun emme jaksa, Hän auttaa, kun emme yksin selviä, Hän johdattaa, meitä kulkemaan sitä tietä, jonka Hän itse on meille valmistanut. Tarttukaamme siksi elämään, uskaltakaamme hypätä tuntemattomaan.

Lyhennelmä Liisa Usvaalan johdantosanoista rukoukseen Elojuhlilla