Jumala on...sairaalassa

Eräs elojuhlavieras kertoi tulleensa suoraan läheisensä luota Meilahden sairaalasta Meilahden kirkolle. ”Tulin lämpimään ilmapiiriin ja hoitavaan läsnäoloon”, kun sairaalapapit Marko Mattila ja Paula Enckell avasivat omaa työtään potilaan rinnalla. Samoin anestesialääkäri Tuula Hiekkanen vei lähes hengästyttävälle lähetysmatkalle Etiopiaan, kolmenkymmenen kilometrin tuntinopeudella, pelottavien siltojen yli Ginnirin kaupunkiin, meikäläisittäin nähtynä hökkelikylän sairaalaan, jota hän oli ollut kehittämässä.

Tuula Hiekkanen kuvasi, miten Ginnirin olosuhteissa teho-osastolle saatiin vettä rajoitetusti ja sähköä puutteellisesti ja lisähappikin oli uutta. Sairaalatyöskentelystä kiteytyi Tuula Hiekkaselle tuntuma, että muslimien keskellä kristittyjen elämä on kuin kirja, jota luetaan ja josta opitaan. ”Valkoiset rakastavat lapsia, pientä ja heikkoakin."  Kuin todistuksena Jumalan läsnäolosta tyttövauvaansa pettynyt nuori äiti alkaakin hymyillä ja osoittaa lämpöä pienelleen.   Jumala varjeli työntekijöitään automatkalla törmäämästä lehmiin ja joutumasta suuttuneiden kyläläisten kivisateeseen. Kun koko maasta on polttoaine lähes loppu, lapset luottivat Jumalan huolenpitoon.  Ihme tapahtui, kahden litran sijasta autoon saatiin kaksikymmentä litraa. Kaikkien vaikeuksien keskellä Jumala on.

Jos haluat kuunnella illan puheet kokonaisuutena ja musiikin, löydät sen, kun kirjoitat googleen Helsingin Raamattukoulu, sieltä YouTube ja live.  Kaikki Elojuhlien ohjelmat ovat siellä.

Marko Mattila kertoi, että Jumala voi olla ihmiselle kysymysmerkki, raivon kohde ja pappi olla ukkosenjohdatin. On tullut yllättävä tieto parantumattomasta sairaudesta.  Hurskas elämä ei ole ollutkaan vakuutus.  Jumalassa on pelottava puolensa.  Kun avaamme sairaalan ovia, joudumme kysymään, miten kohdata tämä kaikki.

Paula Enckell jatkoi, että usein pappi voi olla vain hiljaa.  Yhdessä potilaan kanssa kohdataan ahdistus.  Oma rukous jää elämään, vaikkei voisikaan rukoilla potilaan kanssa.

”Usein sanotaan, että olemme sairaalta oppimassa elämää,” totesi Marko.  Kuuntelin erästä vaikeasti sairasta. Helpottaakseni tilannetta sanoin: ”Otan osaa.”  Potilas tokaisi minulle: ”Minkähän osan pastori aikoo ottaa?”   On suostuttava olemaan.  Oleminen on paljon vaikeampaa kuin puhuminen.  Ihmisen voi ohittaa puhumalla ihmeen tapahtumisesta ja pakenemalla Jeesuksen selän taakse.   Jos rohkenee olla hiljaa, Jumalalle avautuu tila olla paikalla.  Yhdessä tapahtuu kuormien kantamista: ”Miksi juuri sinulle annettiin parantumaton sairaus?  Mikä saa sinut jaksamaan?” Eräs potilas sanoi kerran: ”Tämä tuli minulle.  Kenelle sen antaisin?  En kenellekään. Siksi kannan sen itse.” 

Kun jaamme potilaan kanssa tuskaa, voimme vähän aikaa olla tukena. Jos voi olla tukena, se antaa itsellekin työssä jaksamisen voimia.  Jumala on sairaalassa.  Jumala on mysteeri, mutta hän on meidän kanssamme, totesi Paula.

Marko lisäsi: Ihmiselle mahdottomat tilanteet laittavat elämän uuteen järjestykseen.  Yksin ovia ei jaksa avata.  Ristin mies kulkee mukana.  Hän tekee sen kyllä.  Kaikesta huolimatta: `Jumala on … ’

Kokosi
Marja Heimala-Pelkonen

Kuvat: Marko Mattila, Tuula Hiekkanen, Paula Enckell