Saarna Elojuhlilla, Jari A. Jolkkonen

Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa, Matt. 25:14-30

Ensi kuulemalta evankeliumiteksti kuulostaisi siltä, että kahden ensimmäisen palvelijan bisnekset eli liiketoimet luistivat aika hyviin, kun taas kolmannen liiketoimet eivät tuottaneet lainkaan.

Tosin Jeesus käytti vertauksia siten, että hän halusi yleensä niiden avulla kertoa jotain olennaista Jumalan valtakunnasta, niin kuin tässäkin vertauksessa.

Aloitetaan tuosta viimeisestä palvelijasta. Hänkin sai yhden talentin. Talentti oli sen aikainen painomitta. Hieman lähteestä riippuen, talentin paino oli noin 30 kg. Yleisimmin ajatellaan, että tavallisimpia olivat siihen aikaan hopeatalentit, jolloin yksi talentti hopeaa vastasi noin 600 denaria, joka puolestaan oli noin 20 vuoden työmiehen ansio.

Viimeisellekin palvelijalle isäntä tarjosi jotain hyvin arvokasta, lahjaksi, mutta tämä palvelija ei halunnut ottaa sitä vastaan.

Se tulee ilmi, kun palvelija sanoi isännälle: ”kaivoin talenttisi maahan” sekä ”Tässä on omasi.”   Eli palvelija halusi luovuttaa talentin takaisin isännälle.

Toinen viimeisen palvelijan ongelma oli, että hänellä oli vääristynyt kuva isännästä. Hän pelkäsi isäntää ja piti isäntää ankarana. Meidänkin keskuudessamme elää ihmisiä, joilla voi olla vääristynyt kuva Jumalasta. Heidän mielestään Jumala on pelottava ja ankara.

Voimme kertoa heille tämänkin vertauksen perusteella, että Jumala rakastaa meitä, hän haluaa antaa arvokkaan lahjan meille ja hän on kutsumassa meitä ilojuhlaan.

Voimme hieman pohtia, minkä vertauskuva talentti oikeastaan on tässä vertauksessa. Kun viimeinen palvelija ei halunnut ottaa isännän talenttia vastaan lahjana, niin se oli peruste sille, että viimeistä palvelijaa ei kutsuttu ilojuhlaan. Näin ollen talentti voidaan tulkita olevan evankeliumi tai uskon lahja, koska isäntä tarjoaa sitä lahjana ja sen vastaanottaminen on perusteena ilojuhlaan kutsumiselle ja iankaikkiseen elämään.

Isäntä näytti luottaneensa palvelijoihin, kun hän uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Kaikki vertauksen palvelijat saivat suuren omaisuuden, joilla he saattoivat asioida. Tosin myös tilinteon hetki oli tulossa.

Hyvät ja uskolliset palvelijat käyttivät omia lahjojaan ja kyvykkyyksiään asioidessaan isännän puolesta ja hänen omaisuudellaan. Uskollisuus isännän määräämissä tehtävissä oli keskeinen piirre uskollisille palvelijoille. Kaksi palvelijaa ymmärsivät saamansa aarteen arvon ja mahdollisuuden. He tarttuivat innolla työhön. Molemmat olivat uskollisia tehtävässään.

Eräs lehtimies kysyi kerran Äiti Teresalta, kuinka tämä jaksoi jatkaa työtään, vaikka tiesi, ettei koskaan voisi täyttää kaikkien tarpeita, jotka viruivat kuolemaisillaan Kalkutan kaduilla. Äiti Teresa vastasi: ”Minua ei ole kutsuttu menestymään, vaan olemaan uskollinen.”

Helsingin Raamattukoulun perustaja Kerttu Vainikainen on selittänyt, että näillä kahdella uskollisella palvelijalla oli työssään sataprosenttinen siunaus, kun heidän lahjaksensa saaneiden talenttien määrä oli kaksinkertaistunut. Kutsun ilojuhlaan ratkaisi uskollisuus, ei talenttien runsaus.

Tänään vietämme kymmenettä helluntain jälkeistä sunnuntaita, joka on otsikoitu: ”Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa.” Tähän otsikkoon sisältyy sekä lahjaksi saatu evankeliumi että kaikki meidän henkilökohtaiset ominaisuutemme ja osaamisemme, jotka ovat lahjaa Jumalalta. Kirkkopyhän teema sopii erittäin hyvin myös Helsingin Raamattukoulun 70-vuotisjuhlan viettämisen aiheeksi.

Saamme olla kiitollisia Raamattukoulun menneille sukupolville, jotka ovat osoittaneet uskollisuutta Raamattukoulun asioiden hoitamisessa. Olemme kiitollisia myös heille, jotka täällä Elojuhlilla tänään palvelevat meitä. Samoin kuin olemme kiitollisia Töölön seurakunnalle pitkään vuosikymmeniä jatkuneesta uskollisesta yhteistyöstä.

Haluaisin tässä yhteydessä kertoa kolmea lyhyttä kommenttia, jotka liittyvät uskollisuuteen Jumalan lahjojen hoitamisessa.

Eräs henkilö, joka palveli viime vuoden Elojuhlilla, kertoi kiitollisena: ”Koin, että sain olla tekemässä juuri sitä, mihin minut on kutsuttu.” Hän oli löytänyt palvelutehtävänsä.

Toinen esimerkki. Minulle soitti eräs henkilö, joka oli jo 60-luvulla  ollut mukana Elojuhlien kitarakuorossa ja sen jälkeen palveli vuosikymmeniä Elojuhlilla. Hän kiitollisuudella ja kaihoten muisteli näitä aikoja ja totesi lopuksi: ”Se on Jumalan armoa, että olen saanut olla mukana.”

Kolmas esimerkki on Matilta. Hän on kirjoittanut tämän runomuotoon. Kerron sen hieman lyhennettynä.

Ei miun pitäis täällä ollakkaan, en mie tunne kettää.
Ei miulla ole kunnon vaatteitakaan, enkä ole hyvän näköinen.
Eikä miulla ole kutsumustakaan.
Ei miulla ole armolahjojakaan, eikä näkyjä. 
Enkä jaksa toisia kuunnella enkä ymmärtää.
Anteeksi, että olen olemassa.
Ei tiijä, olenko mie uskossakaan.
Enkä mie ossaa laulaa enkä soittaa.
Ei miulla ole tietokonettakaan eikä sanelukonettakaan.
Vielä vähemmän omaa sihteeriä.
En mie tiijä, mitä miun pittää sanoa.
Enkä mie ossaa olla Jeesuksesta hiljaakaan.

Oletko sinä pohtinut, mikä on sinun palvelutehtäväsi? Jos on olo niin kuin Matilla näissä Jumalan valtakunnan asioissa, ettei oikein tiedä mitä tekisi, niin aina voi rukoilla läheistensä puolesta.

Jeesuksen vertauksen sanoma on suunnattu siihen, että käyttäisimme meille annettuja lahjoja vastuullisesti ja aktiivisesti toinen toistemme parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi. Meille annettuja lahjoja ei ole tarkoitettu piiloteltaviksi. Ne ovat tarkoitettu käyttöä varten. Niiden tarkoitus on tuottaa hyvää toisille ja rakentaa yhteistä elämää.

Vielä lopuksi. Vertaus muistuttaa meitä elämämme arvokkaimmasta asiasta niin kuin katekismuksessa on kirjoitettu: ”Elämämme kallein asia on Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.”

Tämän arvokkaan lahjan omistaminen uskossa avaa meille oven ”Herran ilojuhlaan pääsemiseen.” ja eihän näistä uskon asioista voi hiljaakaan olla eli nousemme tunnustamaan yhteisen kristillinen uskomme.