Millaisia ovat sinun elojuhlamuistosi?  

MarjaHP2020Historiansa aluksi Helsingin Raamattukoulun Elojuhlat olivat telttapäivät.  Koululla oli monta telttaa ja evankelistaa, jotka kiersivät koko kesän Porista Itä-Suomeen.

Lahden Elojuhlat olivat telttapäivien yhteydessä ensin nelipäiväiset juhlat, jotka siirtyivät sitten Risto Santalan toimesta Keski-Lahden kirkkoon.  Kun uusi Ristin kirkko valmistui, urkuviikot alkoivat olla lähes aina samaan aikaan. Lopulta Raamattukoulun juhlat kotiutuivat Joutjärven kirkolle.

Juhlat alkoivat torstai-iltana, perjantai oli täysi juhlapäivä ja lauantai ja sunnuntai.  Vähitellen juhlat ovat muotoutuneet lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään kestäviksi.  Idea on, että ohjelma on selkeä ja johdonmukainen.  Tarkoitus on, että kuulija jaksaisi olla juhlat alusta loppuun asti.   Vuonna 1962 juhlat olivat edellisen kerran Helsingissä teemana ’Tie, jonka Hän sulle raivas’.  Itse olen ollut koulun teltalla Lahdessa ensimmäisen kerran vuonna 1966.   Nyt pieni muistelu- ja mietiskelytehtävä: Muistatko olleesi joillakin näistä juhlista?

Minä tunnen hänet, johon minä uskon, Taistele uskon jalo taistelu, Valmistu kohtamaan Jumalasi, Jos tietäisit Jumalan lahjan, Auta oi, Jeesus, Sanan kylvö ja nykymaailma, Kadonneet minä tahdon etsiä, Hän antaa väsyneille voimaa, Jokainen anova saa, Tunne Herra, Hän kulkee edellä, Jumala uudistaa, Raamattu rakentaa, Raamattu ja aika, Vapauttava Sana, Sana elämän turvana, Me uskomme, Toivossa iloiset, Suurinta on rakkaus, Et ole yksin, Kanssasi joka päivä, Kaikesta kiitos, Kädessäsi, Herra!, Yhteyteen, Hän auttaa, Perustalle, Uusin voimin, Mistä kaikesta voimme kiittää Jumalaa?, Lähellä Jumalaa, Kanssasi tiellä, Jumalan käytössä, Levottoman rauha, Sinua siunaten, Jeesus auttaa, Jumalan kämmenellä, Virkistävä Jumalan virta, Voimaa matkalle, Luota Jumalaan, Kalliolle rakennettu, Kiitollisin mielin, Toivossa iloiten. Vuoden 2022 juhlien teemana  Joutjärvellä oli: Yhteyteen.

Monilla Elojuhlilla oli vastuuhenkilöinä ja puhujina Seppo Kangas ja Hannu Karvonen, jotka nytkin olivat paikalla.  Voit katsoa Elojuhlien 2023 tilaisuuksia YouTuben kautta kirjoittamalla hakukenttään Helsingin Raamattukoulu. Niin voimallista oli tyttären Sini Kankaan haastattelu, että miesten  puhuessa äänittäjämme Jarmo Castrén joutui poistamaan YouTube-kanavalta häirintää, jolloin hän ei ehtinyt ottaa kuvaa Sinistä, Seposta ja Hannusta.

Seppo kiteytti ajatuksensa: ’Kanna sinä Raamattua, niin Raamattu kantaa sinua!’  Siis hyvä Raamatun tuntemus on elämän suurissa kriiseissä tuki, jonka turvissa selviää.  Hannu avasi Raamattunsa sisältöä niin, että koko Raamatun keskus on Kristus.  Hänen varassansa on elämämme turva, tarkoitus ja lepo.  Syntinen ihminen on saanut syntinsä anteeksi. Raamatun sisin ei ole laki, vaan Jumalan armo.

Helsingin Raamattukoulu on 70-vuotias, mutta se katsoo myös eteenpäin. Juhlilla oli ”lähettipojan” tehtävissä 8-vuotias Jalmar Taavitsainen, joka kirjoitti vieraskirjaan: ”Elojuhlilla on ollut kivaa.”    Veljensä Oliver Taavitsainen, pian 13 vuotta kirjoitti: ”Minun mielestäni täällä on ollut mukavaa.  Työt ovat sujuneet odotetusti hyvin. Perjantaina (kirkkoon tutustuessamme) Marja mietti, tuleeko juhlille yhtään vierasta.  Meidän iloksemme oli paljon väkeä  ja oli tosi mukavia ihmisiä. Itse olen juhlissa juontamassa Marjan kanssa 70-vuotisjuhlissa ja jumalanpalveluksessa lukemassa Uuden testamentin tekstiä.  Nyt on sunnuntai ja olemme juuri lähdössä jumalanpalvelukseen. Tästä päivästä tulee varmasti ikimuistoinen.”

Ikimuistoinenhan siitä tuli. Oli ainutkertaista nähdä kurssi- ja opiskelutovereita, luentoväkeä, entisiä ja nykyisiä opettajia ja opiskelijoita, kurssilaisia, työtovereita, hallituksen jäseniä, kannatusyhdistyksen vastuuihmisiä, koulun ystäviä, lahtelaista elojuhlajoukkoa… Koko sitä porukkaa, jota Raamattu oli nämä vuodet kantanut. Jumala on ollut uskollinen ja yhdessä olemme taittamassa taivasmatkaa toisistamme kiittäen ja toinen toistamme tukien.

Marja Heimala-Pelkonen