Etätehtävä
Raamatun monimuoto-opiskelun lähijaksolle II lokakuussa 2019

OutiNiiniahoOuti Niiniaho

Ruutin kirja - Millainen on ihanneminiä Ruutin kirjan mukaan?

Noomin perheen kohtalo on kova. Nälänhädän takia he lähtevät Betlehemistä ja asettuvat asumaan Moabin maahan. Siellä Elimelekin ja Noomin pojat Mahlon ja Kiljon avioituvat ei-juutalalaisten naisten Orpan ja Ruutin kanssa. Yllättävää, ettei Ruutin kirjassa ollenkaan kyseenalaisteta ns. ”seka-avioliittoja”. Yleensä Raamatussa suhtaudutaan epäluuloisesti vierasmaalaisuuteen ja erityisesti vierasmaalaisiin vaimoihin. Ruut (ja Orpakin – hänestä vain tiedämme vähemmän) tekee tässä poikkeuksen.

Moabin maassa Noomin sekä mies että pojat kuolevat. Noomi jää yksin. Kaikesta päätellen Noomin ja hänen miniöittensä suhde on lämmin ja läheinen. Noomi päättää palata takaisin kotiseuduilleen. Molemmat miniät haluaisivat lähteä anoppinsa kanssa Betlehemiin. Eron hetki on raskas, molemmat miniät itkevät. Lopulta Orpa palaa takaisin kotiinsa, mutta Ruut ei suostu eroamaan anopistaan. Ruut kokee syvästi olevansa samaa sukua Noomin kanssa. Ruutin kirjan tunnetuin kohta lienee Ruutin lausumat sanat Noomille: ”Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani”. Ruutin sanat kuvastavat syvää ja rakastavaa suhdetta anoppiin, josta hän on sitoutunut pitämään huolta ja olemaan kanssakulkija niin, että hän pyytää Jumalaa rankaisemaan itseään, jos muu kuin kuolema erottaa hänet anopistaan. Ruut näyttää omaksuneen anoppinsa uskon. Ruutin kirjassa ei paljoakaan puhuta Jumalasta, mutta Jumalan huolenpito kanavoituu hienolla tavalla ihmisten olemuksen ja toiminnan kautta. Naiset selviytyvät kekseliäisyyden ja Jumalan säädöksiin perustuvan yhteisön hyväntahtoisuuden avulla.

Betlehemissä Ruut on uskollinen, neuvokas ja ahkera. Hän pitää heidät leivässä poimimalla tähkiä pellolta. Mahtimies Boasin suhteen Noomi saa idean ja neuvoo Ruutia olemaan aktiivinen miehen suhteen. Ruutin uskollisuus ja antaumuksellisuus Noomin suhteen oli kantautunut myös Boasin korviin – tästä ei ainakaan ollut mitään haittaa avioliittoaikeiden suhteen. Ruutin elämä saa iloisen käänteen, kun Boas (lähemmän sukulunastajan kieltäydyttyä avioliitosta) ottaa hänet vaimokseen. He saavat pojan, josta tulee Daavidin isoisä. Noomin ja Ruutin suhde jatkuu läheisenä; Noomista tulee lapsen hoitaja.

Puhuttelevaa on lukea, kuinka solidaarisia Ruut ja Noomi ovat toisilleen, heillä on lämmintä vastavuoroista huolenpitoa. Yksinäisinä naisina eli leskinä ja köyhinä he kuuluvat yhteisönsä kaikkein haavoittuvimpiin jäseniin, mutta yhdessä he näyttävät pärjäävän.

Ruut on loistava miniä, mutta myös Noomi on loistava anoppi. On hienoa lukea, että kovin usein vaikeaksi koettu kahden naisen – anopin ja miniän - suhde voi onnistua ja antaa elämään rikasta sisältöä. Ruutin kirja on myös raikas tuulahdus naisten elämästä - muuten niin miesvaltaisten Raamatun kirjojen joukossa.