Entisajan hurskaat lisäsivät suunnitelmiensa loppuun, jos Herra suo.  Nyt olemme opetelleet elämän epävarmuuden sietämistä, kotona pysymistä, hiljaisia kauppareissuja, muutoksia.  Emme tiedä, mikä huomenna on mahdollista.  Mitä Herra meille suo. Odotamme, miten ajat muuttuvat, ratkeavat ja millaiseen maailmaan olemme koronaviruksen jälkeen saapumassa.  Vieläkö tulee seuraava pandemian hyökkäys? Koulullekin kalustimme turvavälipöytiä ja kasasimme ison pinon tuoleja seinustalle.

Toukokuun puolivälissä piti olla Raamatun monimuodon lähijakso, perjantaista lauantaihin talo täynnä opiskelijoita ympäri Suomea, mutta eipä ollut.  Kurssia pidettiin lähes tyhjässä koulussa, kukin opiskelija oman tietokoneensa ääressä kotona, toiminnanjohtaja Jari omassa työhuoneessaan, Kirsti ja Vesa Kosonen vuoron perään oman koneensa ääressä toimistossa tai koulun väliluokassa ja minä (Marja) etuluokassa koneen äärellä.  Opettajat menivät vuorollaan puhumaan mikrofoniin tietämättä, ketkä olivat kuulolla Kuhmossa, Raumalla, Lappeenrannassa, Savonlinnassa, Helsingissä...  Vain koulun edesmenneet johtajat Kerttu Vainikainen ja Risto Santala seinältä valvoivat työskentelyämme.  Jari tarkkaili huoneestaan, että ihmiset pääsivät linjoille.  Aikamoinen urakka Jarilta suunnitella ensin laitteet, hankkia ne ja opastaa sitten opiskelijat kotikoneiden äärellä toimimaan ja testata laitteiden toimivuus.

Väliajan opiskelut eivät tietenkään keskeytyneet, koska Raamattu luetaan etäjaksoilla kotona ja tehtäviä lähetellään koululle.  Lähijaksoilla olemme voineet yhdessä jakaa löytöjä, kysellä vaikeita asioita, käsitellä tehtyjä tehtäviä, opettaa uutta ja tavata kurssilaisia, laulaa, pitää pistokkaita, näytellä ja nauraa, kuulla kommentteja.  Nyt se ei ollut mahdollista muuta kuin ruudun takaa.

DigiloikkaYoutubeToiminnanjohtaja Jarin elektroniikkainsinöörin taidot osoittautuivat hyödyllisiksi ja onneksi opettajissa oli toinenkin teologi-insinööri Vesa. 

Helsingin Raamattukoululla niin kuin monissa muissakin järjestöissä on varauduttu tekemään lähetyksiä verkkoon. Huhtikuussa koululle hankittiin tarvittavat lisälaitteet ja ohjelmistot Raamatun monimuoto-opetuksen lähijakson järjestämiseen ”etäyhteyksien” avulla. YouTube Live lähetykset vaativat tietokoneen ja videokameran väliin Video Enkooderi -laitteen sekä lähetinohjelman YouTube-palvelimelle. Äänipöytää käytettiin eri äänikanavien liittämiseen järjestelmään. Lisäksi tarvittiin monenlaisia säätöjä eri ohjelmien ja laitteiden välillä.  

Perjantai-iltapäivän alustukset tehtiin Raamattukoulun YouTube Live kanavalle, josta pystyi seuraamaan alustuksia. Kommentit ja kysymykset pystyi esittämään YouTuben oman keskustelukanavan kautta tai tekstiviestillä tai WhatsAppin avulla. Lauantaina etätehtäviä käsiteltiin Zoom-ohjelmiston avulla. Samoin Juho Sankamo piti alustuksen Turusta Zoom-ohjelmiston avulla.

Palautteen perusteella tekniikka toimi riittävän hyvin. Sosiaalisia suhteita monet jäivät kaipaamaan. Toisaalta arvostettiin sitä, että kurssin lähijakso saatiin pidettyä ja opiskelu jatkuu taas etäjakson merkeissä.

Kirjoittajat: Marja Heimala-Pelkonen ja Jari A. Jolkkonen

Kuvassa Jari A. Jolkkonen ja Vesa Kosonen