AnnikkiSaloKun tapaan vanhoja raamattukoululaisia, hyvin usein kysytään: ”Mitä kuuluu Seppo Kankaalle, Hannu Karvoselle ja Annikki Salolle?

Soitin Annikille, 93-vuotiaalle, koulun entiselle emännälle.  Annikki kertoi selviävänsä kotona kohtalaisesti, Töölön kirkon läheisyydessä sijaitsevassa pienessä yksiössään Välskärinkadulla.

Apua saan ystäväpalvelun pitkäaikaiselta ystävältä kadun toiselta puolelta ja kaupungin toimesta
käydään auttamassa kotona. Lehtiä näen lukea suurennuslasin avulla.  Kuulen aika huonosti, kun aikoinaan ei tullut hankituksi kuulolaitetta, mutta sanon niin kuin eräs aikani raamattukoululainen, ettei minun tarvitse kaikkea kuullakaan. Kuuntelen radiosta uutiset ja hartaudet.  Siinä se on.  Puhelimessa kuulen hyvin.

Myyjäisiä ei sitten pidetty.

Olihan se koululle melkoinen menetys.  Taloudellinen tappio.  Oikein huvitti, kun laitoin kannatusyhdistyksen jäsenmaksun koululle ja huomasin kirjoittaneeni muutaman kympin enemmän. Olkoon, ajattelin.  Nyt koulu tarvitsee tukea.

Tiedät, omasta kokemuksestasi, millainen ruljanssi myyjäiset ovat.

Kyllä. Silloin kun olin koulussa töissä ja Vainikaisen aikaan raha oli tosi tiukalla, pidettiin parhaimmillaan viidetkin myyjäiset vuodessa. Oli se aika rankkaa, kun ensin päivät olivat koulua ja vielä iltakeskikoulua ja sitten valmisteltiin myyjäisiä.  Liekö Diakonissalaitokselta Vainikainen oli saanut mallia, kun joskus myyjäiset olivat keskiviikkoiltanakin.  Kevään viimeiset myyjäiset olivat joskus toukokuussa.

Annikki asui pitkään Raamattukoululla, nykyinen kirjasto, pieni koppi oli hänen kotinsa.

Joskus pinna petti. Tuli sanottua äkäisestikin, kun oli niin väsynyt. Kun asuin jo Välskärinkadulla vajaan kilometrin päässä koululta, en enää illalla tai yöllä ennen myyjäisiä jaksanut mennä kotiin.  Minulla oli patja koulun kanslian lattialla.  Kerran sain flunssankin ja kuumeisena hoidin myyjäisiä.  Päätin, että toista kertaa en sairaana ole töissä.  Myyjäisaamuna piti olla keittiössä klo 7 valmistelemassa keittoja ja ruokia, kun myyjäiset alkoivat kymmeneltä. Erään kerran rehtori Santala hommasi minulle pätevää asiantuntija-apua, mutta kuinka ollakaan ammattiapulaista ei aamulla kuulunut. Hän tuli sitten aikanaan, oli nukkunut pari tuntia rokuliin.  Niistäkin myyjäisistä selvittiin.

Miten jaksoit kaikkea tätä?

Innostavaa oli, kun tuli rahaa ja tälläkin tavalla saimme tuetuksi koulua.  Se antoi voimia ja toi toivoa. Sitten tuli suuri ilo, kun myyjäistöihin saapuivat Viljasen sisarukset Hanna ja Ritva ihanine tuotteineen.
Nyt tämä puhelu täytyy lopettaa, kun en jaksa istua enempää.  Mutta saat laittaa juttelumme koulun Viestiin.

Soitin Hannalle (os. Viljanen). Hanna istui autossa miehensä Kalle Hattusen vieressä kotimatkalla Jämsästä Kuhmoisiin. Oli käyty ostamassa auton kesärenkaita.  Oli hyvää aikaa keskustella.  Hanna pursusi iloisia ja kiitollisia muistoja.

Terveisiä Annikki Salolta, muistelimme Raamattukoulun myyjäisiä. Minkälainen oli sinun ja sisaresi Ritvan tie koulun myyjäisiin?

Olimme Ritvan kanssa pettyneet uskovaisten vaativaan julistukseen.  Se oli rankkaa ja ahdistavaa. Työtoveri pyysi kaveriksi Temppeliaukion kirkon luennolle. Sinne kuulemma kannattaisi mennä, täydessä kirkossa puhuisi Seppo Kangas. Hyvin ennakkoluuloisesti lopulta lähdin - työtoverin tähden. Istuin varoiksi taakse ja penkin päähän, että pääsisin tarvittaessa nopeasti kesken pois.  Seppo puhui armollisesta Jumalasta. Tulin seuraavana keskiviikkona ja sitä seuraavana ja lopulta Ritvakin suostui lähtemään.  
Kirkon takaosassa tai eteisessä istui koulun emäntä ja hänellä joku myyntipöytä: kirjoja, Raamattukoulu-lehtiä ja kasetteja.  Luennolla puhuttiin myyjäisistäkin, Annikki kertoisi niistä paremmin.  Halusimme antaa panoksemme koulun toimeentuloon.  Aloimme yhdessä askarrella kotona ja töitä tehdessämme meillä oli Ritvan kanssa hauskaa.  Arkoina ja ujoina kysyimme, voisimmeko tulla myymään tuotteitamme.

Muistan koululla käydyn keskustelun. Ketä nämä tuntemattomat ihmiset ovat?  Tulevatko he myymään omaan pussiin.  Se ei ole mahdollista.  Ritvalle ja Hannalle kuitenkin päätettiin varata oma myyjäispöytä.

Kun tulimme kasseinemme koululle, kysyimme minne saisimme laittaa askartelutyömme.  Joku sanoi tiukasti, että tämä pöytä on sitten varattu. Sitä ei saa käyttää. Vihdoin ilmestyi Annikki Salo, joka otti meidät iloisen ystävällisesti vastaan ja vei meidät touhukkaana äsken katselemamme pöydän luo. Se olikin varattu meitä varten.  Siitä alkoi Raamattukoulun myyjäismatkamme.

Hannan ja Ritvan myyjäispöydästä tuli suosittu. Ihmiset soittelivat etukäteen ja varmistivat, että ovathan siellä tietenkin Viljasen sisarukset. Myöhemmin seppäisä Viljanen liittyi porukkaan.  Hänen taontatöitään oli myynnissä ja koulun juhliin voimme tilata tältä monilahjakkaalta isältä runoja.  Suunnittelimme juhlia, lasten elojuhlia ja Hannasta ja Ritvasta tuli muutamaksi vuodeksi koulun nuorisonohjaajiksi opiskelevien askartelun opettajiakin.  Luovien ihmisten lähellä luovuus lisääntyi: mietittiin, pohdittiin, ideoitiin, naurettiin, jaettiin huolia ja rukoiltiin. Tällä porukalla oli suuri panos koulun ylläpitämiseen.

Elämä on kuljettanut sitten muualle minut Kuhmoisiin ja Ritvan myöhemmin Jämsään. Kiitollinen olo on Raamattukoulun yhteisestä ajasta.

Nyt kiitämme ihanista muistoista ja siitä, että olet tullut Raamattukoulun tueksi maksamalla kannatusyhdistyksen jäsenmaksun ja muutenkin lahjoittamalla. Koulun toimistosta Hannamarja kertoi, että jäsenmaksuja on tullut tähän mennessä 2200 €.  Olet sisäistänyt myyjäisten tehtävän: tukea koulua.  Olet ojentanut auttavaa kättäsi ja siitä olemme hyvin kiitollisia.

 

Toistemme eestä rukoilemme, siks kunnes kohdataan.

Voimaa mä pyydän, sä pyydät myös, siks kunnes kohdataan.
Herramme kyllä sen myös pitää yllä,
Ken armahtaen käy luo syntisen.
Toistemme eestä rukoilemme, siks kunnes kohdataan.

Huominen täynnä toivoa on, kun jälleen kohdataan.
Uskoen kaiken kestää sä voit,  siks kunnes kohdataan.
Ei tietänsä arvaa, vaan yksi on varmaa:
Nyt tää toivomme on yhdistäjämme.
Toistemme eestä rukoilemme
siks kunnes kohdataan. 
(Olav Melin, suom. Matti Kolehmainen)

 

Marja Heimala-Pelkonen 

HannanEnkeliRitvanvillasukat

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Hanna Hattusen (Viljasen) pääsiäisenkeli 1980-luvulta Marjan kotoa ja Ritva Nissisen (Viljasen) viime myyjäisiin lähettämiä sukkia.