Varatuomari Hannu Äimänen

Jumalan uskollisuus


Hannu”Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.”  
(2. Tim. 2:13)

Miksi Jumala on uskollinen?

Itsensä tähden. Jumalan luonne on sellainen. Hän ei muutu. ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa.”(Room. 9:16)

Jeesuksen tähden. Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden. 

Ristillä tapahtui kolme asiaa: synti sovitettiin, Jumala lepytettiin ja ihminen lunastettiin. Synnit otettiin pois Jumalan kasvojen edestä ja siirrettiin Jeesuksen päälle. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan… Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:19,21,  KR38). Synnit otettiin pois ja siirrettiin Jeesuksen päälle, koska Jumala rakasti meitä niin paljon.

Jumala on sitoutunut sovitukseen. Hän on uskollinen ja antaa synnit anteeksi. "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9, KR38).Jumala on tässä mielessä ”dementikko”: annettuaan synnit anteeksi hän ei enää muista syntejämme.  Eräs opettaja sanoi ”Jumala on kaikkinäkevä!” Pikkupoika sanoi ”Ei pidä paikkaansa!” Opettaja: ”Kyllä se niin on.” Poika: ”Ei ole. Jumala ei näe syntejämme Jeesuksen läpi!” Poika oli oikeassa.

Moni pelkää – etenkin uskonelämän alussa – että armo loppuu kesken. Tätä pelkäsi tuhlaajapoikakin (Luuk. 15). Kerrotaan eräästä pojasta, joka riitaantui isänsä kanssa pahasti ja loukkasi tätä syvästi. Sitten hän muutti ulkomaille vuosikymmeniksi pitämättä mitään yhteyttä isäänsä. Sitten eräänä päivänä häneen iski syyllisyys ja ikävä. Hän kirjoitti isälleen kirjeen ja kertoi ajavansa junalla kotitalon ohi. Jos hän silloin näkee aidanseipäässä punaisen lipun, hän tietää, että hän voi palata kotiin. Kun päivä tuli, poika oli jännittynyt. Kotitalon aidanseipäässä oli kuitenkin punainen lippu. Eikä vain tässä aidanseipäässä, vaan kaikissa aidanseipäissä, puiden oksissa ja ikkunoissa! Kaikki oli anteeksi annettu. Armo ei lopu kesken. Jumala on sitoutunut Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen.

Jumalan lupausten tähden. ”Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”aamen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.”  (2. Kor. 1:20, KR38)

”Jumala ei ole ihminen; hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?” (4. Moos. 23:19) Jumala ei voi valehdella, hän pitää aina lupauksensa. Raamatunopettaja David Pawson on sanonut, että 85 % Raamatun profetioista on jo täyttynyt eikä ole mitään syytä olettaa, etteivätkö loputkin täyttyisi. Ajattele vaikka Aabrahamia ja Saaraa: he saivat lapsen heidän ollessaan liki satavuotiaita. Inhimillisesti katsoen mahdoton tilanne, mutta ei Jumalalle, hän pitää aina mitä lupaa.

Jumalalla on päämäärä: viedä sinut taivaaseen asti. Pystyykö Jumala siihen? Varmasti. Ajattele kuinka hän vei monimiljoonaisen kansan Egyptistä luvattuun maahan. Tai sitä, että juutalaiset ovat edelleen olemassa. Tai sitä, että Mooseskin pääsi luvattuun maahan, vaikka hän oli rikkonut pahasti Jumalaa vastaan. Hän kohtasi kirkastusvuorella Jeesuksen (Matt. 17:3). Epäonnistuminen ei estä perillepääsyä. Pietarikin sai anteeksi kieltämisensä ja Jeesus uskoi hänelle seurakunnan johtajan tehtävän. Siksi ”Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.” (Hepr. 10:23, KR38 ”on uskollinen”)

Ainoa, mikä estää perillepääsyn on epäusko. ”Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.” (Hepr. 3:19). Jumalan uskollisuutta on mahdotonta tehdä tyhjäksi.

”Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi?” Jumalan uskollisuus pysyy. ”Hyvä on Herra! Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen.” (Ps. 100:5)

Jumalan päätöstä viedä sinut taivaaseen asti ei mikään muu kuin sinä itse voi mitätöidä. Katso Room. 8:35-39. Vain sinä itse voit erottaa itsesi Jumalan rakkaudesta. Jos olet lähdössä pois Jumalan luota, mene ja kerro se ensin Jeesukselle! Yrityksesi saattaa jäädä siihen.

Mutta huom.! Jumalan uskollisuus ei voi varjella epäuskoista ihmistä Jumalan vihalta ja tuomiolta. Siksi Paavali sanoi Ateenan Areiopagilla ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.” (Apt. 17:30) Kaikkien on tehtävä parannus eli käännyttävä Jeesuksen puoleen tunnustamaan syntinsä saadakseen ne anteeksi. Ole varovainen. Jeesus sanoi: ”Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen.” (Matt. 13:22). Pidä siis huolta uskostasi!

Miten Jumala voi varjella meitä ja kenelle hän on uskollinen?

Jumala voi varjella syntien anteeksiantamuksen kautta heitä, jotka tekevät parannuksen ja elävät Jumalan yhteydessä. Pahatkaan synnit ja laiminlyönnit eivät voi estää katuvalle anteeksiantoa. Kerrotaan, että saatana tuli Lutherin luokse suuri kirjoituskäärö mukanaan. Luther kysyi ”mikä tämä on?” ”Siinä on sinun syntisi” sanoi saatana. Luther sanoi ”annahan kun katson” ja huomasi näin olevan. Hän kysyi ”ovatko tässä kaikki syntini?” ”Ei ollenkaan” vastasi saatana riemuissaan. Hän toi uuden ja vielä suuremman käärön Lutherille. Luther tutki ja sanoi ”oikein on, nämä ovat minun syntini. Onko tässä kaikki?” ”Ei tietenkään” vastasi saatana ja toi kolmannen ja kaikkein suurimman käärön. Luther kysyi ”onko tässä kaikki?” ”Siinä on kaikki” vastasi saatana. Luther otti mustekynän ja mustetta ja piirsi suuren ristin jokaisen käärön päälle ja sanoi ”Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä!” Silloin saatana lähti. Kun näin on, älä rakas ystävä koskaan päästä sydäntäsi paatumaan.

Kantamalla sinua. Vaikeatkaan kokemukset ja traumat eivät ole Jumalalle ongelma. Kerrotaan kaksista jalanjäljistä, jotka kulkivat rinnakkain. Sinun ja Jeesuksen. Sitten näkyikin enää vain yhdet jalanjäljet. Sinä sanoit Jeesukselle ”tuohon asti kuljimme yhdessä, mutta sen jälkeen olen kulkenut yksin.” Jeesus sanoi ”tuosta hetkestä alkaen kun näit vain yhdet jalanjäljet minä kannoin sinua”.

Antamalla meille välillä erämaakausia. Odota silloin Jumalan aikaa. ”Odota Herraa. Ole luja ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Ps. 27:14, KR38). On äärettömän tärkeää tietää ja muistaa, että olet silloin Jumalan työpöydällä sinun parhaaksesi. Sinua ei ole hylätty eikä jätetty, sillä Hepr. 13:5-6 sanoo: ”Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden me voimme turvallisin mielin sanoa: -Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voi ihminen minulle tehdä?”

Yllättämällä. Jeesuksella on koko ajan kaikki tilanteet hallinnassaan. Hän on koko maailmankaikkeuden ja historian Herra jo maailman perustamisesta aina sen loppuun asti ja ikuisesti. Raamattu on edeltä käsin kirjoitettua Jumalan pelastushistoriaa.

Mennään Emmauksen tielle. Ehkä tietämättäsi kuljet sitä juuri tällä hetkellä. Luukas kertoo, Luuk. 24:13 alkaen, että kaksi miestä – perimätiedon (Eusebius)  mukaan Kleopas, joka oli Joosefin eli Jeesuksen isäpuolen veli ja hänen poikansa Simon, joka siis oli Jeesuksen serkku – kulkivat murheissaan, toivottomina, syvästi pettyneinä ja odotukset murskana hämillään Emmauksen tietä. Sinäkin voit olla syvästi pettynyt Jumalaan. Olit ehkä rukoillut läheisesi fyysistä tai psyykkistä paranemista, mutta tulikin hengellinen paraneminen ja Herra otti läheisesi pois.

Mitä tuolla tiellä tapahtui?

Jeesus itse lähestyi heitä. Jeesus ilmestyi odottamatta. Kukaan ei ollut osannut sellaista odottaa. Jeesus teki/tekee aina aloitteen. Hän sanoi: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät…” (Joh. 15:16)

Jeesus tiesi miesten sieluntilan ja ongelmat. Hän tietää sinusta kaiken tälläkin hetkellä. Hän halusi viedä miehet – ja sinut – purkupaikalle. Hän teki sen kysymyksellä ”Mistä te oikein keskustelitte?” Jeesus voi kysyä sinultakin jotain yllättävää, joka avaa sinun sydämesi ja saat puhua hänelle.

Sitten Jeesus alkoi yllättäen pitää miehille raamattutuntia. Miksi hän ei suoraan ilmaissut miehille että ”tässä minä olen”? Siksi, että Jeesus halusi kiinnittää miesten huomion Raamatun kirjoituksiin, että he saisivat uskolleen oikean ja lujan pohjan. Jeesus viittasi koko Raamattuun. Se kertoi hänestä. Luther sanoi ”Raamatun jokaiselta sivulta minulle loistavat Kristuksen rakastavat kasvot.”  Jeesus ei halua, että perustat uskosi kokemuksiin, tunteisiin tai aisteihin, vaan hänestä kertovaan muuttumattomaan Jumalan sanaan.

Jeesus avasi tällä tavalla miesten silmät ja ymmärryksen näkemään hänet kirjoituksissa ja se alkoi polttaa heidän sisimmässään. Kun Jeesus alkaa puhua sinulle, se alkaa polttaa; tajuat, että nyt tulee kohti. Saat Herran sanan itsellesi. Pyhä Henki johdattaa sinut kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13). Se alkaa polttaa sydämessä, kun hän puhuu sinulle henkilökohtaisesti sinusta ja omista suunnitelmistaan ja unelmistaan ja toiveistaan sinusta. Hän haluaa irrottaa sinut vanhasta katsomaan eteenpäin, uuteen ja tuoreeseen!

Jos haluat, että Jeesus puhuu sinulle Sanansa kautta, rukoile, että hän avaa sen sinulle. Vain Jeesus voi Pyhällä Hengellään sen tehdä.

Mutta ei tässä kaikki. Jeesus odotti miesten/sinun reaktiotasi. Miehet ”vaativat” Jeesusta jäämään luokseen illalla. Jeesus ei tule pyytämättä kenenkään elämään, siksi on tärkeää, että itse pyydät häntä. Silloin hän tulee ja huom.! ei vain vieraaksi vaan asumaan sinun sydämeesi Pyhässä Hengessä uskon kautta koko elämäsi ajaksi, jos et vain itse irtisano suhdettasi häneen. Hän perustaa, kuten näiden miesten kanssa, ateriayhteyden kanssasi, itämailla kaikkein läheisimmän yhteyden. Hän odottaa, että koko elämäsi ajan jaat kaiken hänen kanssaan ja seuraat häntä.

Jumala on uskollinen. Luota häneen. ”Jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena, sillä itseään kieltää hän ei saata!” (2. Tim. 2:13)

(Alustus pidetty 11.04.2015   Lauantain Sana -tilaisuudessa)