Toiminnanjohtajan palsta

Hyvä Ystävämme!

ToimjohtajanpalstakuvaJouluseimiLuet Viestiä Helsingin Raamattukoululta, jonka lähetämme noin kuusi kertaa vuodessa koulun ystäville. Meidän aikanamme monenlaista muutakin viestiä pukkaa erilaisista tuuteista ja vempeleistä niin paljon, että välillä on vaikea erottaa, mikä on olennaista ja mikä vähemmän olennaista.

Jumala halusi viestiä jotain todella oleellista ja merkittävää vähän yli 2000 vuotta sitten 400 vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ensimmäisen viestin sai pappi Sakarias kesken sen aikaisen jumalanpalveluksen rukousosion. Jumala käytti viestin viemiseen näkymättömän todellisuuden enkeliä, Gabrielia, joka ilmoitti vanhalle papille, että hänen iäkäs puolisonsa synnyttäisi pojan. Se tuntui niin uskomattomalta, että usko lopahti tässä kohtaa tältä papilta, vaikka he olivat pitkään rukoilleet poikaa. Enkeli ilmoitti lohduttavasti, että Sakarias-papin rukous oli kuultu, vaikka Sakarias menettikin puhekykynsä joksikin aikaa.   

Puolen vuoden päästä tästä enkeli ilmestyi Marialle tuoden viestin taivaasta, kuinka hänestä tulee luvatun pelastajan, Messiaan äiti. Paikallisia Betlehemin paimeniakin informoitiin taivaasta käsin siitä, mitä oli tapahtumassa ja he pääsivät todistamaan Jumalan ihmeellisiä tekoja.

Mikä yhdisti näitä taivaallisia viestejä? Yhteistä oli se, että ne liittyivät Messiaan syntymään. Jumala halusi ohjata ja kertoa, mitä hän tulee tekemään pelastaakseen ihmiskunnan.

Enkeli ilmoitti sekä Joosefille että Marialle, että pojalle on annettava nimi Jeesus, joka tarkoittaa pelastajaa. Kun Jeesus syntyi maan päälle, se oli tärkeä osa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Enkeli ilmoitti Joosefille, että Jeesuksen tehtävänä on pelastaa kansansa sen synneistä.

Tämän tärkeän viestin Jumala halusi ilmoittaa ihmiskunnalle. Toivottavasti tämä viesti ei huku muiden epäolennaisten viestien alle, vaan se saisi olla elämämme arvokkain asia ja viesti, todellinen joulun ilosanoma.

_______________________________

Kun armon vuosi 2018 lähenee kohti loppua, on aika esittää kiitokset kuluneesta vuodesta. Kiitos teille, jotka olette rukoilleet koulun puolesta, kiitos teille, jotka olette lahjoittaneet koululle, kiitos kaikille koulun työntekijöille, opettajille, vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille ja koulun toiminnassa mukana olleille.

Siunattua Adventin aikaa!

Jari A. Jolkkonen työtovereineen

Helsingin Raamattukoulu