Lämmin kiitos myyjäisistä!

JoulumyyjkuvaKannatusyhdistyksen puuhaajille on aina uusi ihme, kun saamme joulu- ja kevätmyyjäiset kokoon.  Toinen ihme on, että selvisimme taas kerran onnekkaasti ilman onnettomuuksia. Aktiivienkeleitä oli ylimääräinen komppania uunien, kattiloiden ja vaarallisen ahtaiden paikkojen ympärillä.

Myyjäispäivän myynti oli 4600 euroa. Ennakkoon, Elojuhlista lähtien, saatiin myyjäistuotteilla 1400 euron verran ja vielä jälkeenpäinkin olemme kartuttaneet kannatusyhdistyksen kassaa. Näin tuemme Raamattukoulun työtä. Tammi-helmikuun Viestissä kerromme Helsingin Raamattukoulusäätiön kannatusyhdistys ry:stä tarkemmin. Siunatkoon Herramme jokaisen panoksen parhaalla mahdollisella tavalla käyttöönsä.

Koululla on joululahjapöytä.  Sieltä saat vaikkapa Helvi Arajärven taidolla ja rakkaudella tehtyjä koruja, kaikenkokoisia villasukkia ja kotimaista hunajaa, niin kauan kuin riittää.  Näillä pienillä puroilla omalta osaltamme olemme koulun tukitalkoissa mukana. Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli, että kristilliset aiheet ovat kadonneet joulukorteista. Raamattukoulun myyntipöydän joulukorteissa on keskeinen sanoma esillä. Tule hakemaan sieltä.

Kiitos kaikille osallistujille niin ostajille kuin työväelle.  Kiitos teillekin, jotka kotona kudoitte sukkaa tai askaroitte muita käsitöitä ja ostettavaa. Joulun tunnelma tulvahtaa sydämeen, kun laitamme myyntipöytiä valmiiksi.  Toivomme, että saamisen, antamisen, jakamisen ja käyttämisen ilo lämmittäisi siellä kotonakin.

Kiitos, kun rukouksin kannat Raamattukoulua. Näkymätön rukouksesi läsnäolo muuttui talkoissa näkyväksi,   antoi voimia, toi iloa ja sai työn mielekkääsi. 

Lämpimin ja kiitollisin ajatuksin Siunattua adventin aikaa ja riemullista joulun odotusta.  

Marja Heimala-Pelkonen


Kuvassa Leilaliisa Viljanen