AVARA ARMO
– lyhennelmä Hannu Karvosen luennosta 7.10.2018 Helsingin Raamattukoululla

Johdanto

HannuKarvonenPalvellessaan katolisena munkkina Luther toimi myös rippi-isänä. Tässä tehtävässään hän kohtasi syyllisyyden kuormittamia ihmisiä, jotka halusivat päästä eroon taakastaan etsien vastausta kysymykseensä: ”Mistä minä löydän armollisen Jumalan?” He olivat etsineet autuutta ostamalla aneita ja tekemällä hyvää. Rippikeskustelut herättivät Lutherin: Jokin on vialla, jos ihminen ajattelee olevansa (tulevansa) autuas (autuaaksi) maksamalla kirkolle, ostamalla kirkolta autuuden. Kysymys poltteli Lutherin mieltä ja ns. tornikokemus avasi Lutherin ymmärryksen. Luennoidessaan Roomalaiskirjeestä hän ’teki’ löydön: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” (1:17). Armollinen Jumala voidaan löytää ainoastaan uskon kautta. Tämän kokemuksen myötä uskonpuhdistuksen lähtökohdaksi muodostui kysymys-vastauspari: Mistä minä löydän armollisen Jumalan? ”Löytö on evankeliumissa, uskossa, armossa – se on Kristuksessa” (HK). Tämä merkitsee sitä, että luterilaisuus ei ole uskonto, vaan kysymys on uskosta, jota ei voi itse itselleen valita, luennoitsijan sanoin: ”se (usko) löytyy, jos on löytyäkseen”.

Avara armo – Lutherin kuusi keskeistä käsitettä

Hannu Karvonen pureutui reformaation keskeiseen sisältöön kuuden Lutherille keskeisen käsitteen avulla: usko, armo, sana, itsekkyys, lähimmäinen ja elämä.

  1. Usko. Lutherin reformatorisen löydön ydin, sisältöosa, on usko. Luther kuvasi uskon Vähä katekismuksessa 3. uskonkappaleen selityksessä näin: ”Minä uskon, etten minä oman järkeni voimasta voi Herraani Jeesukseen Kristukseen uskoa, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumilla, valaissut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa.” Toisin sanoen reformatorisen löydön lähtökohdaksi tuli ’minä uskon etten minä voi uskoa’ vaan usko on Jumalan työ ihmisessä. Paavalin sanoin: ”Armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” (Ef. 2:8-9).
  1. Armo. Ihminen ei ymmärrä armoa luonnostaan, sillä ihminen kasvatetaan ostamaan rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen hyvillä ja oikeilla teoilla. Armossa on kysymys Jumalan mielisuosiosta. Siitä, että Jumala antaa ihmistä moittimatta hänelle lahjaksi armon, sillä Jumala itse on tehnyt kaiken ihmisen puolesta. Ihmisen on hyväksyttävä, että hän itse ei voi tehdä mitään, vaan hänen on otettava Kristuksen sovitustyö vastaan lahjana. Joh. 3:27: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta.” Kirjassa ’Kaksi rakkautta’ Tuomo Mannermaa kuvaa armon tehtävää: Siitä, joka ei ole rakastamisen arvoinen ja on rakkaudeton, Jumala itse tekee itselleen rakastetun, rakkauden arvoisen olennon, jota hän ei voi päästää hukkumaan.
  1. Sana. Lutherille luovuttamaton pelastuksen perusta oli Sanan lukeminen, viljely ja hyväksyminen. Tämä reformatorisen löydön muodollinen puoli merkitsee, että kaikki muu paitsi Jumalan sana on hylättävä. Lutherin peruskysymyksen ”Mistä minä löydän armollisen Jumalan?” vastaus voidaan näin pukea myös muotoon ”Minä löydän armollisen Jumalan Kristuksesta, joka on Raamatussa”. Sanan asema reformaatiossa tulee selkeästi ilmi Lutherin Raamattu-käsityksessä. Sen mukaan kaikki sellainen ”mikä ajaa Kristusta” - siis sanoma anteeksiantamuksesta Jeesuksessa Kristuksessa - on kannatettavaa, hyväksyttävää ja sitä tulee etsiä. Jotta julistus pelastuksesta pysyy keskiössä, tulee Raamatun kirjoja siis arvostella ja arvioida tältä Kristus -perustalta, ei takertua jokaiseen pilkkuun tai pisteeseen.
  1. Itsekkyys. Lutherille ihminen on olento, joka taputtaa käsiä aina itselleen, etsii aina omaansa ja käyttää tai yrittää käyttää hyväkseen toista ihmistä kerätäkseen itselleen hyvää, vaikka hänen tulisi katsoa ja nähdä ympärilleen. Tätä ilmentää esimerkiksi ihmisen mielihalu esiintyä uskon ja Raamatun asiantuntijana unohtaen kuitenkin samalla, mitä Raamatun sanaan perustuva 3. uskonkappaleen selitys sanoo: ’minä uskon etten minä voi uskoa’. Ihmisen ainoa tie vapautua itsekkyydestä on suostua ihmisenä Herran murtamaksi ja näin päästä hänen armonsa alle ja irti syyllisyydestä. Itsekkyyden murtuessa ihminen vähitellen näkee lähimmäisen uusin silmin – sellaisena kuin hän on. Myös Luther itse suostui murrettavaksi ja yhtymään huutoon: ”Herra, minä uskon, auta minua epäuskossani.” (Mark. 9:24).
  1. Lähimmäinen. Lutherin mukaan on olennaista sisäistää, että ihmisen kaikki toiminta liittyy tavalla tai toisella lähimmäiseen. Ihmisen tulee elää elämänsä ja tehdä työnsä siten, että lähimmäinen hyötyy siitä jollakin tavalla. Oikeaa Jumalan palvelemista on se, että ihminen tekee kunnolla hänelle uskotun tehtävän sen sisällöstä tai arvostuksesta riippumatta, koska jokainen työ ja tehtävä aina koskettaa jollakin tavalla lähimmäistä. Erilaisissa elämäntilanteissa elävien lähimmäisten kohdalla Jeesus ajattelee aina heidän parastaan. Siksi se on jokaisen ihmisen tehtävä ja Jumala auttaa siinä. Fil. 2:13: ”Jumala on se, joka vaikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”.
  1. Elämä. ”Mistä minä löydän armollisen Jumalan?” Reformaation ydinkysymys on myös kutsu jokaiselle ihmiselle henkilökohtaiseen uskonsuhteeseen Jeesukseen Kristukseen. Elämä ei ole vetäytymistä pois tästä maailmasta, vaan se on elämistä ja toimimista tässä maailmassa tämän maailman ihmisten parissa Jeesuksen rohkaisemana: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh.10:10). Luther rohkaisi neuvoillaan ihmistä rohkeaan elämään. Elämässä tulee eteen paljon asioita, joista ihminen ei tiedä ovatko ne oikein tai väärin eikä hän löydä niihin vastauksia Raamatusta. Näissä asioissa (adiafora -asioita), jotka eivät uskonopin kannalta ole merkittäviä, on käytettävä järkeä eikä epätoivoisesti etsiä vastauksia Raamatusta. Toinen neuvo koskee tilanteita, joissa ihminen ei tiedä oikeaa vastausta ja epäröi kahden vaihtoehdon välillä. Ratkaisu on tehtävä. Jos sitten huomaa, että metsään meni, on mentävä Jumalan eteen, tehtävä tili ja otettava vastaan anteeksiantamus. Luther sanoi: ”Tehkää rohkeasti syntiä...”. Hän ei kehottanut synnintekoon, vaan rohkaisi jatkamaan elämää eteenpäin silloin, kun ihminen on joutunut edellä kuvatun kaltaisiin elämää jumittaviin tilanteisiin.

Luterilaisuudessa korostetaan myös pelastusvarmuutta, joka koskettaa jokaista ihmistä henkilökohtaisesti. Koska pelastuksen ainoa perusta on Kristuksen muuttumaton teko, ristinkuolema, ihminen voi luottavaisesti ja turvallisin mielin siunata itsensä sekä päivän työhön että yön lepoon kiittäen Jumalaa siitä, että Jeesuksen tähden hän on pelastettu tapahtuipa mitä tahansa.


Lyhennelmä: Anne-Maria Jalovaara