Esittelyssä

Jouko Ahonen

JoukoAhonenHelsingin Raamattukoulusäätiön hallituksen jäsen, hallintotieteiden maisteri Jouko Ahonen on  monipuolinen koulun tukija ja ystävä.  Jouko on ollut Raamattukoulun hallituksessa vuodesta 1986    lähtien, 32 vuotta. Hän on todennäköisesti ollut pisimpään säätiön hallituksessa. 

Joukon muistamme monista muistakin tehtävistä. Hän on varmaan kuunnellut tuhansia tunteja koulun Raamatun opetusta, kun saapui työpäivänsä jälkeen hakemaan koululta nauhuria mennäkseen Töölön kirkkoon ja Temppeliaukion kirkkoon äänittämään koulun raamattuluentoja ja kesällä Lahteen hoitamaan Elojuhlien äänitystä. Äänittämisen kautta hän kävi paljon luennoilla.  ”Koin sen hengellisenä palvelutehtävänä, innostuin siitä”.

Miten löysit aikoinaan Raamattukoulun?

Joukon vaimo Stina tuli uskoon paljon aikaisemmin kuin Jouko. Stina kävi Töölön raamattutunneilla 1980-luvulla ja toi kotiin puhekasetteja. Stina laittoi äänen hieman kovemmalle, että Joukokin kuuli. Kasetit olivat Joukonkin mielestä mielenkiintoisia samoin kuin opetus. Seuraavaksi Jouko tuli talkoisiin myyjäisiin, joissa hän oli useissa mukana. Silloin rappukäytävät olivat avoinna, jaoimme joukolla postiluukusta mainoksia koko Töölön alueelle.  Joukolle on myös tätä kautta Töölö tullut tutuksi. Tätä kautta hän tuli kannatusyhdistyksen jäseneksi ja sen puheenjohtajaksi ja sen jälkeen säätiön hallitukseen.

Mitä raamattuluennot Sinulle antoivat?

Raamattuluennot antoivat syvällistä faktatietoa Raamatusta. Niissä oli myös vahva armon läsnäolo ja historiallinen faktatieto. Se syvensi ymmärrystä Raamattuun ja kristilliseen uskoon.  Seppo Kangas ja Hannu Karvonen tiesivät paljon Raamatusta ja opetus sisälsi myös armon evankeliumin.

Mitä laulaminen ja musiikki perheellesi merkitsee?

Jouko ja Stina olivat 1990-luvun loppupuolella koulun järjestämällä Israelin matkalla.  Sieltä he saivat kipinän heprealaisten laulujen kurssin järjestämiseen. Tästä kurssista virisi lauluyhtye  Avadim, joka kasvoi  kuoroksi ja oli vuosia esiintymässä Helsingin Raamattukoulun tilaisuuksissa ja erityisesti Lahden Elojuhlilla. Myöhemmin Avadim ja Kol simhaa tekivät levyn.

KIITOS JOUKO, KUN OLET OLLUT KANTAVANA VOIMANA MONELLA TAVALLA HELSINGIN RAAMATTUKOULULLA.  Onnea 70-vuotispäiväsi johdosta.

Jari A. Jolkkonen