Kun on turva Jumalassa

LiisaUsvaala400ElojuhlatKun elämässämme on kaikki hyvin, usein me kristitytkään emme huomaa, minkä varassa oikeastaan elämme. Ajattelemme ehkä, että kaikki on hyvin, koska Jumala varjelee meidät kaikilta vaikeuksilta. Niin varmasti tapahtuukin usein.
Mutta oikeastaan vasta vaikeudet paljastavat meille todelliset turvarakennelmamme. Ihmisen turva on se, mihin hän turvautuu hädän hetkellä.
Jos meidän turvamme on Jumalassa, se kestää elämämme kaikissa vaiheissa, myös vaikeuksissa ja kärsimyksissä.

Valitusvirsissä todennäköisesti Jeremia, paljon kärsinyt, ”itkeväksi profeetaksikin” kutsuttu Jerusalemin raunioilla sanoo Herralleen:
Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
  Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alas painettu.
 Tämän minä painan sydämeeni, sen tähden minä toivon.
 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
 se on joka aamu uusi ja suuri on hänen uskollisuutensa.
 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sen tähden minä panen toivoni häneen.
 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.
 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.” ( Val.3:19-26)

Kaikkien katastrofien jälkeenkin Jeremia luotti Herraansa. Jeremian Herra on myös meidän turvamme. Hän muistaa meidän kurjuutemme, hän on armollinen ja laupias. Hän on uskollinen. Hän on turva niille, jotka häntä odottavat. Hän on Jeesus Kristus.

Näiden sanojen myötä hiljennymme nyt Hänen kasvojensa edessä. Jätetään kaikki huolemme ja mielessämme pyörivät asiat Jumalalle, joka on valmis kantamaan ne. Tyhjennytään Hänen edessään niin, että sydämemme olisi avoin ottamaan vastaan kaiken lohdutuksen ja rohkaisun, jonka Jumala on valmis antamaan meille Sanassaan.

Rukous: Yksin sinä Herra tiedät ja ymmärrät meidän jokaisen elämän haasteet ja taistelut. Tässä, nyt, jätämme ne sinulle, niin kuin kehotat meitä Sanassasi. Kanna ne kaikki. Anna meille rauha sydämeemme. Ja anna meidän iloita kaikesta siunauksestasi, jonka olet varannut meitä varten näiden päivien aikana. AAMEN

Liisa Usvaala