200Toiminnanjohtajan palsta

Hyvä Ystävämme!

Kun lapsi syntyy perheeseen, niin yleensä ollaan aiheellisesti hyvin kiinnostuneita, kuinka vauva voi ja kuinka äiti voi. Harva muistaa kysyä isän vointia. Tämän kysymyksen kohdalla isä onkin yleensä sivuosassa.

Sivuosassa näyttää olevan tutussa jouluevankeliumissa mies nimeltä Joosef. Hänen tilanteensa ei ollut mitenkään helppo. Joosef oli kihloissa ja todennäköisesti kuullut Marialta, mitä Jumala oli tekemässä, mutta toisaalta kihloissa olevan nuoren naisen vatsan kasvaminen herätti kylällä myös kaikenlaisia puheita ja juoruja.

Monenlaiset ajatukset velloivat varmaan Joosefin mielessä puusepän verstaalla työtä tehdessä.  Evankeliumi kertoo, mitä Joosef oli ajatellut mielessään. Hän oli kuin tyypillinen suomalainen mies. Ei puhu paljon, mutta mielessään käy läpi elämään liittyviä asioita.

Mitään Joosefin sanoista ei ole talletettu evankeliumeihin, mutta se, mitä hän ajatteli, on talletettu. Jumala kuuli Joosefin ajatukset ja huolet niin kuin hän kuulee meidänkin ajatuksemme ja huolemme. Joosef sai vaikeassa elämän tilanteessa kokea todellista Jumalan johdatusta. Herran enkeli ilmestyy hänelle unessa ja antaa tarkat ohjeet, kuinka tulee edetä. Vesa Kosonen kertoo tässä kirjeessä tarkemmin omassa artikkelissaan, mitä kaikkea enkeli ilmoitti ja mitä se tarkoitti.

Joosefin elämässä oli esimerkillistä se, että hän suostui Jumalan johdatukseen. Kaksi kertaa ilmestyi Herran enkeli Joosefille ratkaisevissa vaiheissa pelastushistorian kannalta. Joosef oli kuuliainen sille, mihin Jumala hänet kutsui. Vaikka Joosefin puheita ei ole tallennettu Raamatun sivuille, on hänen kuuliainen toimintansa tallennettu. Olisiko Joosefin kuuliaisuudessa esimerkkiä myös meille?

Kun armon vuosi 2017 lähenee kohti loppua, on aika esittää kiitokset kuluneesta vuodesta.

Kiitos niille, jotka ovat rukoilleet koulun puolesta, kiitos kaikille koulun työntekijöille, opettajille, vapaaehtoisille, lahjoittajille, yhteistyökumppaneille ja koulun toiminnassa mukana olleille.

Kiitämme myös Jumalaamme hänen suuresta armostaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Siunattua joulua sinulle, joka olet menettänyt läheisen.
Siunattua joulua sinulle, joka sairastat tai sinun läheisesi sairastaa.
Siunattua joulua sinulle, jolla elämässä on monenlaisia huolia ja murheita.
Siunattua joulua myös sinulle, jonka elämä on täynnä kiitosta Jumalalle.

Lopuksi haluan toivottaa Sinulle siunattua adventin aikaa sekä riemullista ja armorikasta Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. 

Jari A. Jolkkonen työtovereineen
HELSINGIN RAAMATTUKOULU