Etätehtävistä

Yleistä

Etätehtävät ovat laajoja kokonaisuuksia ja luettavana on ainakin yksi kokonainen Raamatun kirja, joskus useapiakin.  Suosittelemme lukemaan Raamattua niin kuin romaania.
Tehtävän tarkoitus on auttaa pohtimaan luettua. Vastauksen pituus on korkeintaa sivu.   Tehtävät palautetaan takaisin seuraavalla lähijaksolla opiskelijalle ja niistä keskustellaan yleisesti yhdessä tunnilla opettajan ja kurssilaisten kanssa.  Vastata voi myös yhdessä.  Yhdessä pohtien asiat sisäistyvät.

Harkitse tarkoin, mitä kysytään. Kuvittele kirjoittavasi asiasta selostus sellaiselle henkilölle, joka ei tiedä asiasta mitään. Hyvä vastaus edellyttää asioiden käsittelyä, eikä ulkoa opittujen luetteloiden toistamista.  Pyri perustelemaan vastauksesi Raamatun avulla.

Raamatun monimuoto-opiskelussa työskennellään Raamatun parissa koko vuosi, luetaan Raamattua kotona ja tehdään etätehtäviä. Ohessa on kurssilta 2013-2014 Anna-Liisa Ventolan kirjoittama etätehtävä Paavalin kirjeistä efesolaisille, filippiläisille, kolossalaisille ja Filemonille.

MITEN PAAVALI VASTUSTI PAHAA?

Paavali kirjoitti efesolaiskirjeessä, että meillä ei ole taistelu ”verta ja lihaa” vastaan, vaan henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa: ”Emmehän taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan” (Ef. 6:12). Voidaksemme pitää puolia Paholaisen juonia vastaan ja ollaksemme varustautuneita, meidän tulee pukeutua Jumalan sotavarustukseen (Ef.6:11). Pukeuduttuamme taisteluvarustukseen kykenemme pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja kaikki suoritettuamme pysymään pystyssä (Ef.6:13).

Kilvoittelu on jokapäiväistä ja joka aamu on puettava ylle Jumalan sota-asu. Näin olemme valmiit taistelemaan pahan hyökkäyksiä vastaan. Päähän voimme asettaa pelastuksen kypärän, joka varjelee ajatuksemme Jeesuksessa Kristuksessa. Vartalon ylle voimme pukea vanhurskauden haarniskan, joka vapauttaa meidät omasta itsestämme. Vyöksi kiinnitetään totuuden vyö, joka suojelee kaikilta kiusaajan valheilta. Jeesus itse on sanonut, että hän on totuus. Kengiksi puetaan alttius rauhan evankeliumille. Kun pahan palavat nuolet tulevat kohti, uskon kilpi suojaa (Ef. 6:16). Varustukseen kuuluu myös Hengen miekka, joka on Jumalan sana. - On tärkeää lukea Raamattua joka päivä. Sotavarustukseen pukeutuminen tehdään anoen ja rukoillen joka hetki Hengen antamin voimin (Ef.6:18). Ilman Jeesusta olisimme sielun vihollisen armoilla.

Myös filippiläiskirjeessä Paavali painottaa samaa asiaa: tulee pysyä horjumatta Herran yhteydessä. Lisäksi hän kehottaa olemaan huolehtimatta. Tarpeet saatetaan rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon, jolloin Jumalan rauha varjelee sydämen ja ajatukset (Fil. 4:1 ja Fil. 4:6-7 ). Myös kirjeessä kolossalaisille Paavali mainitsee ”pimeyden vallat” ja kiittää Isää, joka on pelastanut pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan poikansa valtakuntaan (Kol.1:12-13). Paavali antaa kolossalaisille monia kehotuksia ja ohjeita siitä, millaista on Kristityn uusi elämä (Kol.3:5-14). Kirje Filemonille on lyhyt ja siinä Paavali vetoaa Filemoniin, että tämä vapauttaisi Onesimoksen orjuudesta.

Katekismuksesta löysin, että uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan. Turva on Kristuksessa: ”Kristus asuu uskon kautta teidän sydämissänne” (Ef. 3:17). ”Sinä, Herrani Jeesus, olet minun vanhurskauteni, mutta minä olen sinun syntisi” (Martti Luther).