etusivu.jpg

Teologian tohtori Juho Sankamo

Kuolemasta puheen ollen…

Keskiaikaisen kirkonkelloon oli kaiverrettu sanat: ”Jokainen lyönti sattuu, viimeinen tappaa.” Italian Firenzessä, Santa Maria Novellan kirkossa lepää luuranko krusifiksin juurella. Vieressä on hänen terveisensä meille eläville: ”Mitä sinä olet nyt, minä olin kerran. Mitä minä nyt olen, sinä kerran tulet olemaan.” Elämä maan päällä loppuu tosiaan siihen jännittävimpään hetkeen. Mitä on rajan takana? Se selviää vasta seuraavassa jaksossa. Taivas, helvetti, tyhjyys, maatuminen? Joka tapauksessa kuolemaan liittyy valtavan suuria yllätyksiä, jännitystä ja salaisuuden paljastuminen. Parhaillaan helvetin pelko voi pitää meidät hyvässä mielessä jännityksessä ja liikkeessä tällä puolen tuonenvirtaa. Nyt kun vielä aikaa on, niin kannattaa elää uskossa ja toivossa, tehdä sovinto muiden kanssa ja elää muutenkin siivosti.

Pidän Helsingin Raamattukoululla seuraavalla Monimuotokurssitapaamisella (la 17.5) luennon Jeesus Sirakin pojan viisaudesta – eli Apokryfikirjojen joukossa olevasta Sirakin kirjasta. Se on erittäin mielenkiintoinen teos, joka kertoo paljon 200-luvun eKr. juutalaisten lainopettajien näkemyksistä. Kerron nyt vain ihan valikoidusti, mitä tämä lainopettaja Jeesus Sirakin poika aprikoi kuolemasta. Kuolema nimittäin kummittelee hänen ajatustensa taustalla aika usein. Jeesus Sirakin poika on maanläheinen (Sir. 10:9-11):

”Miksi kerskailee tomu ja tuhka, jonka ruumis mätänee jo ennen kuolemaa? Pitkä sairaus pitää lääkäriä pilkkanaan; tänään kuningas, huomenna kuollut! Kun ihminen kuolee, hänet ottavat vastaan madot, käärmeet ja kärpäset.”

Mieleen tulee Martan sanat Jeesukselle, joka halusi avata neljättä päivää kuolleen Lasaruksen haudan (Joh. 11): ”Herra, hän haisee jo.” Juutalaisten usko kuolleiden ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään kehittyi hiljalleen toisen temppelin aikana. Ylösnousemususko löytyy selvästi jo Vanhan testamentin nuorimmista kirjoista (Dan. 12; Hes. 37). Ensimmäisen vuosisadan fariseukset uskoivat voimakkaasti ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään: tulevaan maailmaan (ha-olam ha-ba). Saddukeukset olisivat taas kannattaneet sitä näkemystä, joka tulee esille Sirakin kirjasta. He näyttävät uskoneen, että kuolema on kaiken loppu. Sirakin kirjasta ei löydy selvää uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, taivaasta tai helvetistä. Sir. 38:21–23:

”Älä unohda tätä: ei kuollut palaa etkä sinä häntä auta. Itsellesi vaan teet vahinkoa. Muista hänen osaansa. Se on sinunkin osasi: ’Eilen minä, tänään sinä.’ Kun kuollut on saanut levon, levätköön hänen muistonsakin. Tyynny siis, kun hänen henkensä on poissa.”

Sirakin kirjassa sanotaan, että ”tuonelasta ei nautintoja löydy” (Sir. 14:16). Siellä ei voi valittaa elämänosastaan (Sir. 41:4). Tuonelassa eivät kuolleet ylistä Jumalaa. Vain elävät ylistävät häntä (Sir. 17:27–28). Apokryfikirjoista 1. Makkabealaiskirja näyttää myös kannattavan tällaista näkemystä, jossa kuolleista jää jäljelle vain kaunis muisto (1. Makk. 2:49–70), mutta sitten 2. Makkabealaiskirja kertoo jo paljon juutalaisten uskosta kuolleiden ylösnousemukseen (2. Makk. 7). Kyllä Sirakin kirjastakin löytyy jonkinnäköinen usko elämän ikuisuuteen (Sir. 37:25): ”Ihmisellä on elinpäiviä vain rajallinen määrä, mutta Israelin elinpäivien määrä on rajaton.” Raamatun sivuilla näemme, kuinka uskonkäsitys hiljalleen muokkaantuu ja kirkastuu. Vanhaa ei hylätä, mutta se tulkitaan Uuden näkökulmasta. Uudessa testamentissa ylösnousemususko ja usko kuolemanjälkeiseen elämään on jo aivan selvä asia.

Kuolema innostaa elämään

Sirakin kirjassa opetetaan, että kuoleman pitäisi innostaa meitä elämään täysillä tämä lyhyt aikamme. Sir. 14:12–13: ”Muista, että kuolema ei viivytä tuloaan eikä tuonelan säädöksestä kerrota sinulle. Ennen kuin kuolet, tee ystävällesi hyvää, annan hänelle sen mukaan kuin voit.” Tämä ajatus näkyy monessa kohtaa, myös Jeesus Nasaretilaisen opetuksessa. Maailman rikkauksia ei voi viedä mukanaan kuoleman rajan taa. Kaikki jää tänne. Siksi tämän maailman aarteisiin ei kannata takertua. Jeesus puhuu siitä, että kannattaa hankkia aarre taivaan varastoihin.

Kuolema tulee, se on varma, niin köyhän niin kuin rikkaan luo (Sir. 40:2–5):

”Jokaista huolettaa, jokaisen sydäntä kalvaa se, mikä kerran on edessä: kuolinpäivä. Se, joka istuu loisteliaalla valtaistuimella, ei eroa siitä, joka kyyhöttää tomussa ja tuhkassa, se, joka kantaa purppuraviittaa ja kruunua, ei eroa siitä, joka kantaa rohdinpaitaa. Kumpikin tuntee vihaa ja kateutta, huolta ja ahdistusta, pelkää kuolemaa..”

Sirakin kirjassa sanotaan kuitenkin toisaalla, että kuolemaa ei pidä pelätä tai murehtia, sillä se on kaikkien vääjäämätön osa. Sir. 41: ”Älä pelkää kuolemaa, vääjäämätöntä osaasi. Muista, että se on yhteinen menneille ja tuleville.” Elämän rajallisuuden tiedostaminen on suurta viisautta (Sir. 7:36) [18:20–22]: ”Mitä teetkin, muista tulevaa loppuasi, niin et milloinkaan tee syntiä” Mishnassa Rabbi Eliezer sanoo näin (m. Abot 2:10): ”Tee parannus päivää ennen kuin kuolet.” Tällaisessa (laskelmoivassa) toiminnassa onnistui se ristin ryöväri, joka viimeisillä hengenvedoillaan kääntyi Jeesuksen puoleen ja sanoi, ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Lähestyvä Dead line todella saa ihmeitä aikaan, mutta ongelma kuoleman suhteen on vain siinä, että ihminen ei tiedä, milloin hänen päivänsä ovat luotetut, milloin on se lopullinen DL. Se voi olla tänään.

Juuri tästä kuolemanvakavasta asiasta Jeesus piti tiukan ja ajankohtaisen opetuksen. Eräs rikas mies sai suuren sadon. Niinpä hän kokosi kaiken suureen varastoonsa ja totesi itsekseen (Luuk. 12):

”Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’”