etusivu.jpg

Teologian tohtori Juho Sankamo

Kristuksen kuninkuuden juhla -
ihmisen kuninkaallinen arvokkuus

Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita pidetään kirkkovuoden päätöksenä. Toisi­naan sitä kutsutaan myös tuomiosunnuntaiksi. Silloin evan­ke­li­u­mi­tekstinä on Jeesuksen puhe vii­mei­sestä tuomiosta (Matt. 25:31–46). Tuo päivä herättää pelkoa, koska se on monelle vihan päivä. Toi­saalta kaikista peloista huolimatta kris­tityt ovat aina odottaneet tuota päivää ja rukoilleet: ”Ma­ra­na­ta! Tule Herra Jeesus!” Viimei­sessä tuomi­ossa on monta hyvää puolta. Jännitys säilyy aivan var­mas­ti loppuun asti. Loppu tulee olemaan täysi yllätys meille kaikille.
 
Vastakohta kirkkaudessaan kaikkien enkelien kanssa tulevan Ihmisen Pojan ja niiden vangittujen, alas­tomien, köyhien ja sairaiden välillä on käsittä­mättömän suuri. Onko Jeesus Kristus meille aivan tun­tematon ja vieras kun hän tulee? Ilmestyskirjassa kerrotaan, että kun kaiken vallan saanut Ih­mi­sen Poika, Jeesus Kristus, näyttäytyy Johannekselle, niin ”hänet nähdessään” tuo opetuslapsi ”vai­pui hänen jalkoihinsa kuin kuollut.” (Ilm. 1:9–19.) Silloin Jeesus laskee oikean kätensä hänen pääl­leen ja sanoo rauhoittavasti: ”Älä pelkää. Minä olen..” Ehkä apostoli Johannes muisti, että juuri nuo sa­mat sanat Jeesus oli aiemmin lausunut opetus­lapsilleen Galilean­järvellä myrskyn keskellä. (Ilm. 1:17; Mark. 6:50.) Jopa tuossa kaikessa loisteessaan Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huo­men­na. Hän on omilleen tuttu. Hän laittaa käden omansa olkapäälle ja rauhoittaa.
 
Talmudissa kerrotaan tapauksesta, jossa rabbi Joosua ben Leevi kysyy Elialta, milloin Messias tu­lee. Mielenkiintoinen vuoropuhelu kuuluu näin:
 

Rabbi: “Milloin Messias tulee?” Elia: “Mene ja kysy itse häneltä.” Rabbi: “Mistä mi­nä voin löytää hänet?” Elia: ”Rooman porteilta.” Rabbi: ”Mistä merkistä minä voin tun­nistaa hänet?” Elia: “Hän istuu köyhien ja kärsivien sairaiden kanssa.” (Babylonian Tal­mud, Sanhedrin 98a.)

Messias on todella ”ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava.” (Jes. 53.) Pari viikkoa sitten vie­tettiin pyhä Martin Toursilaisen muistopäivää. Kerrotaan, että tämä 300-luvulla elänyt Martin kä­vi kastekoulussa ja harkitsi kristityksi kääntymistä. Hänet oli kuitenkin pakotettu Rooman ar­mei­jan upseeriksi. Eräänä kylmänä talvipäivänä hän ratsasti kaupunginportin läpi, ja silloin hän näki köy­hän kerjäläisen kyyhöttämässä tien poskessa. Upseerikokelas Martin laskeutui hevosensa selästä ja antoi köyhälle, paleltuneelle ja lähes alastomalle miehelle oman viittansa. 
 
Seuraavana yönä Jee­sus Kristus ilmestyi hänelle unessa. Kristuksella oli yllään juuri tuo Martinin antama viitta. Jeesus sa­noi enkeleilleen ja pyhilleen, jotka olivat hänen ympärillään: ”Katsokaa, tämä on se viitta, jonka Mar­tin antoi minulle, vaikka hän on vasta kasteoppilas!” Heti tämän jälkeen Martin tuli kasteelle ja hä­nestä tuli kristitty munkki. Hän oli tuolloin 18-vuotias. Voisi kuvitella, että Martin ei kulkenut vast­edeskään kärsivien ihmisten ohi apuaan antamatta.
 
Ihmisen Poika sanoo meille viimeisellä tuomiolla: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yh­del­le näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Kun me näemme taivaan kirk­kau­des­sa saapuvan Kristuksen tulevan kaikessa kunniassaan, niin meidän on aivan mahdoton uskoa, et­tä hän on aivan äskettäin ollut meidän luona se nälkäinen, se yksinäinen, se heikko, se kipeä, se van­gittu ja se alaston. Meidän on vaikea uskoa, että kun olemme auttaneet näitä onnettomia, olem­me antaneet apumme itse Jumalan Pojalle, Kristukselle Jeesukselle. Silloin me kysymme ih­meis­säm­me: ”Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinua katsomassa?” 
 
Myös ne ihmiset, jotka tuomitaan kadotukseen kysyvät ihmeissään: ”Herra, milloin me näimme si­nut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet si­nua?” He eivät ymmärrä, että tuon korotetun ja kirkastetun Jumalan Pojan ja sen heikon seu­ra­kun­nan välillä on selvä, erottamaton yhteys. Kirkkoisä Augustinus arvelee Jeesuksen sanovan vii­mei­sel­lä tuomiolla pahoille ihmisille näin:
 

Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hal­litsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät näl­kää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Pään­kin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle, asetin heidät lä­he­teik­si tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mi­tään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.

Mutta missä on armo? Jeesus itse toimii. Hän ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, juottaa janoiset, ot­taa kotiinsa kodittomat ja käy katsomassa sairaita. Augustinus kirjoittaa ansioiden ja armon suh­tees­ta näin:
 

Mitä ansiota ihmisellä sitten on ennen armoa – ansiota, jolla hän voisi saada armoa? Jo­kainen hyvä ansiommehan on vain armon tuotosta, ja kun Jumala kruunaa an­si­om­me, hän kruunaa vain ja ainoastaan omat lahjansa meille.” (Augustinus, Kirjeitä 194:5:19.)

Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina muistamme, että Jeesus Kristus on koko maailman kuningas. Hän on saanut kaiken vallan. Hän on Jumala, yksi ja jakamaton, ja silti, hänet voimme nyt kohdata hä­nen heikoissa veljissään täällä maan päällä, heissä, jotka näyttävät olevan hänen kunniallisen ma­jes­teettinsa vastakohtia. Arvosta Kristuksen veljiä ja siskoja, seurakuntalaisia, ihmisiä, sillä he ovat Ju­malan lapsia, Kristuksen kalliilla verellä lunastettuja ja Pyhän Hengen temppeleitä täällä maan pääl­lä. Jokaisen ristiään kantavan kurjan kristityn silmissä on kuninkaallinen loiste ja arvokkuus.